Ryhmätyötaidot

Osaamisen hallintaVaihtuvuuden vähentäminen

Kuinka monella tavalla voi sanoa, että tiimi ei toimi hyvin yhdessä? Ei toimiva? Ei kommunikoiva? Jumissa? Sanoipa sen miten vain, huonosti yhteen pelaavan tiimin on lähdettävä liikkeelle alusta ja opeteltava ryhmätyötaitoja.

Yleensä heikosti yhteen toimivan tiimin ongelmana on väärä oletus rooleista, vastuista ja osaamisesta sekä tulehtuneet henkilösuhteet. Selvyyden puute on usein ongelmien alku ja juuri. Se synnyttää epäluuloa ja luottamuksen puutetta, joka estää tiimiä saavuttamasta sille asetettuja tavoitteita.

Oikea hetki saada tiimi oikeille raiteille on heti tiimin kokoamisen jälkeen. Monet tiimit ovat kuitenkin olleet koossa jo pitkään, eikä niissä silti tiimin jäsenten yhteistyö suju.

Olipa tiimi vastikään koottu tai pitkäikäisempi, aina kannattaa aloittaa vahvan pohjan rakentamisesta.

Ryhmädynamiikan ymmärtäminen

 

Jos ihmisiltä kysyy heidän tiimistään, vastaukseksi luetellaan usein tiimin jäsenten akateemisia tai ammatillisia saavutuksia. Yrityksissä oletetaan usein, että ihmiset, joilla on erinomaiset teoreettiset taidot, ovat myös luonnostaan hyviä tekemään yhteistyötä keskenään. Tämä olettamus on osoittautunut vääräksi kerta toisensa jälkeen.

On tietysti tärkeää, että tiimillä on ryhmän toiminnan vaatimat tiedot ja taidot, mutta myös ryhmän jäsenten tapa toimia tulisi huomioida. Tämä on usein se puuttuva palanen.

Kun ryhmäanalyysi tuo ryhmille ja niiden jäsenille syvällisen ymmärryksen siitä, miten he toimivat, mitkä ovat heidän vahvuutensa ja rajoitteensa ja motivaatiolähteensä, se lisää yhteisymmärrystä, joka mahdollistaa tehokkaan yhteistyön ryhmänä kaikkia ryhmän jäseniä tyydyttävällä tavalla.

Näin saadaan aikaan ymmärtävä ilmapiiri, jolloin kaikki ryhmän jäsenet ymmärtävät toistensa käyttäytymistä ja mikä on heille mieluisin toimintatapa. Näin ryhmä voi itse päättää, miten he haluavat viestiä, motivoida toisia ryhmän jäseniä ja kehittää ryhmätyötaitoja, jotka saavat ryhmän toimimaan mahdollisimman tuloksekkaasti.

Tunnista erot

Mitä tehdä, jos ryhmä ei toimi kuten halutaan? Miten voit varmistaa, että saat rekrytoitua henkilön, joka sopii ryhmän dynamiikkaan? Benchmarking voi auttaa sekä tunnistamaan, mitä tiimistä puuttuu että rekrytoimaan juuri sopivan henkilön.

Tarkastele nykyisen ryhmän toimintaa ja määrittele ryhmän tavoiteprofiili, roolit ja ryhmän vetäjän johtamistapa, joilla tiimi saavuttaa liiketoiminnalle asetetut tavoitteet.

Mallin avulla voit vertailla ryhmän tavoiteprofiilia todelliseen ryhmään, tarkastella, sopiiko uusi henkilö todennäköisesti ryhmään sekä rooliin, johon häntä kaavaillaan.

Todellisen ryhmän ja tavoiteryhmän objektiivien vertailu on ratkaisevaa, jotta et kokoa ryhmää, jolla ei ole menestykseen vaadittavia oikeita valmiuksia.

Palaute on lahja!

 

We all need people who will give us feedback. That's how we improve.

Bill Gates

Me kaikki tarvitsemme ihmisiä, jotka antavat palautetta. Sen avulla voimme kehittää omaa toimintaamme.

Tämä pätee niin tiimeihin kuin yksittäisiin ihmisiinkin.

360-palaute on olennaisen tärkeää, jotta ryhmät oppivat ymmärtämään, millaiselta toiminta työympäristön silmissä näyttää. Toimiiko ryhmä dynaamisesti? Vai onko muilla yrityksessä kielteinen käsitys ryhmän toiminnasta?

Kun ryhmä saa palautetta ympäristöltä, saat tärkeää palautetta ja suosituksia, joiden perusteella voidaan tehdä hyvästä ryhmästä loistava!

Panosta ylläpitoon

Kun perusasiat on saatu kuntoon, niitä on pidettävä yllä. Kun panostetaan sekä henkilöiden että ryhmän kehitykseen ja suoritusta parantaviin muutoksiin ja hyödynnetään vahvuudet varmistetaan, että ryhmä tekee jatkossakin yhteistyötä niin tehokkaasti kuin mahdollista.

Kannattaisiko ryhmälle järjestää koulutusta? Koulutus auttaa parantamaan ryhmän pehmeitä taitoja sekä rakentamaan yhä parempia yhteistyö ja kommunikaatiosuhteita. Ryhmän kehittämisen tukeminen lisää ryhmän jäsenten tunnetta siitä, että heihin luotetaan ja heitä arvostetaan organisaation sisällä. Ryhmän jäsenten keskinäinen luottamus ja hyvä yhteistyö puolestaan kasvattavat motivaatiota ja helpottavat tavoitteiden saavuttamista.

Kun ryhmän jäsenet toimivat hyvin yhdessä, ryhmän pystyy melkein mihin tahansa. Kun teillä on ryhmistä hyvä kokonaiskäsitys, todennäköisyys loistavasti suoritutuvien ryhmien syntymiselle kasvaa.